Palveluesimies 4/2015 - page 19

sivu
|
19
|
F-Musiikki luottaa paikalliseen
ostovoimaan
Jouni Kovanen ehti tehdä pitkän,
24-vuotisen uran urheilukaupan puo-
lella Urheilu-Koskimiehellä, joka on
jo 70-luvun alussa aloittanut tun-
nettu lappeenrantalainen urheilulii-
ke. Hänelle sattui joitakin vuosia sit-
ten terveyteen liittyvä tapahtuma, jo-
ka sai hänet lopettamaan työasioista
stressaamisen ja tajuamaan asioiden
tärkeysjärjestyksen. – Muistin taas
sen, että eletään tässä hetkessä ja nau-
titaan siitä, mitä juuri nyt on käsillä,
kertoo Jouni Kovanen. Nuoruudes-
saan rumpuja soittanut ja bändeissä
pyörinyt mies kaivoi harrastuksensa
naftaliinista, kun tuli puhelinsoitto
rumpalin keikasta. Jouni päätti aloit-
taa harrastamisensa alusta ja oikeas-
ti opetella soittamaan rumpuja ai-
kuisiällä. - Menin siis rumputunneil-
le ja innostuin asiasta tosissani. Olen
opiskellut nyt jo aika monta vuotta,
ja opiskeltavaa riittää kyllä vielä vuo-
siksi eteenpäin. Soitan tällä hetkellä
kahdessa bändissä, ja keikkojakin on
silloin tällöin, kertoo Kovanen ja tar-
kentaa, että leipä tulee kyllä edelleen
päivätyöstä.
Työ ja harrastukset limittyvät vahvas-
ti Jounin elämässä: edellisessä työs-
sään hän myi kalastustarvikkeita ja
on kalastanut yli neljä vuosikymmen-
tä. - Esimerkiksi perhokalastajalle on
puhuttava samaa kieltä, eikä sitä kiel-
tä voi puhua, jos ei itse kalasta. Sa-
ma on rumpujen soittamisessa ja mu-
siikissa yleensä, pohtii Jouni. Nykyi-
nen työ tuli eteen hyvien suhteiden
ja musiikin harrastamisen kautta: yksi
puhelinkeskustelu johti toiseen, ja pi-
an Jouni oli jo etsiskelemässä F-Mu-
siikille sopivaa liikepaikkaa. Mahdol-
lisia toimitiloja katsastettaessa F-Mu-
siikin toimitusjohtajan silmään pis-
ti Urheilu-Koskimiehen moottori-
pyörämyymälä. Jouni sai haudata
haaveensa maiseman vaihdosta: täl-
lä hetkellä ollaan entisen työnantajan
vuokralaisina, jätehuolto on yhteinen
ja yhteistyö toimii hienosti. - Työpai-
kan vaihto ei ole kaduttanut ja välit
entisiin työnantajiin ovat säilyneet
hyvinä. Siltojaan ei kannata polttaa.
Jouni Kovasen mukaan uudessa työs-
sä riittää haastetta ja opeteltavaa vie-
lä vuosiksi eteenpäin. Kaupan teke-
minen pysyy samana, myytävät asiat
vain vaihtuvat. - Pysyy nuppikin vä-
hän virkeämpänä, kun ei tarvitse vuo-
desta toiseen vastata, kuinka mon-
ta laakeria on Daiwan kelassa. Asiat
tuntuvat aina jotenkin loksahtelevan
paikoilleen. En tiedä, mitä tällä het-
kellä tekisin, jos tätä mahdollisuutta
ei olisi eteen tullut. Minulla oli tarve
lähteä johonkin uuteen, joko työhön
tai opiskelemaan. Kaipasin muutos-
ta niin vahvasti. Ihminen oppii mitä
vaan, jos on halua ja mielenkiintoa. Ja
kokemusta saa vain kokemusta kerää-
mällä, uskoo Jouni Kovanen.
Työpaikan vaihto kolmisen vuot-
ta sitten on tuonut Jounille vastuun
koko liikkeestä ja henkilökunnasta.
Jounin työryhmään kuuluu vakiintu-
neesti yksi kokoaikainen ja yksi osa-
aikainen myyjä, ja kesäaikana yleensä
kesäapulainen. – Työturvallisuuden
ja taukojen pitämisen takia meillä on
tavoitteena, että töissä aina vähintään
kaksi työntekijää. Lauantaisin päivä
on sen verran lyhyt, että yksikin pär-
jäät, mutta arkena se ei olisi mahdol-
lista, kertoo myymäläpäällikkö Kova-
nen.
Lappeenrannan liikkeessä ei toistai-
seksi ole ollut mitään järjestyshäiri-
öitä tai turvallisuusongelmia toisin
kuin esimerkiksi Kaisaniemen toimi-
pisteessä, jossa on aina silloin tällöin
joku yritteliäs huumeveikko koittaa
onneaan juoksutrumpetin tai –kita-
ran kanssa. - Mutta olemme mekin
varautuneet joku päivä vielä paini-
maan kitaravarkaan kanssa, hymäh-
tää Jouni Kovanen. Tosin hän koros-
taa alaisilleen erityisesti sitä, että mi-
kään tavara ei ole niin arvokas, että
sitä kannattaisi lähteä metsästämään.
Kovasen mielestä myymäläsijoittelul-
la on merkitystä liikkeen ja henkilö-
kunnan turvallisuuden kannalta, eri-
tyisesti erikoisliikkeissä.
Esimiehenä Jouni Kovanen uskoo
saavansa alaistensa työtehon kohdal-
leen mieluummin toivottamalla aa-
mulla hyvää huomenta kuin sano-
malla ’haista paska’. – Ihminen elää
ja kokee asiat tunteilla. Jos kuulee jat-
kuvaa lyttäystä muutaman vuoden,
iloisempikin ihminen painuu poh-
jamutiin. En ole koskaan ymmärtä-
nyt johtamistapaa, jossa ihminen yri-
tetään saada toimimaan uhkailun ja
pakottamisen kautta. Kun ihminen
saa tuoda omia ajatuksiaan ja persoo-
nallisia työskentelytapojaan esiin il-
man pelkoa lyttäämisestä, hän toimii
tehokkaammin. Olen sanonut työn-
tekijöilleni, että täällä saa ja pitää
nauttia, nauraa ja olla hauskaa, mut-
ta työnteon täytyy myös sujua. Mutta
sanon kyllä myös heti, jos on aihetta.
Vielä nykyäänkin joku mieltää auk-
toriteetin ja räyhäämisen samaa tar-
koittavaksi. Auktoriteettia ei tarvitse
ottaa huutamalla, se löytyy ihmises-
tä itsestään. Parhaiten menestyvät r-
mat, joiden johto ja työntekijät tule-
vat keskenään toimeen, toteaa Jouni
Kovanen.
Kun Etelä-Karjalassa ollaan, on vielä
ihan pakko kysyä Kovaselta myös ve-
näläisistä ja Venäjän-kaupan tämän-
hetkisestä tilanteesta. Seudun uutiset
erityisesti erikoiskaupan alalta ovat
olleet murheellisia, ja tilanne toden-
näköisesti jatkuu samanlaisena vie-
lä jonkin aikaa - Kyllä F-Musiikkikin
oli tulossa tänne Lappeenrantaan osin
venäläisasiakkaat mielessään. Minun
mielipiteeni kuitenkin oli ja on koko
ajan ollut, että rahat on saatava pai-
kallisilta. Venäläisten varaan ei las-
keta. Kyllä venäläisten raha meille-
kin kelpaa, mutta poliittinen epäva-
kaisuus ja ymmärrys heidän ostokäyt-
täytymisensä ailahtelevaisuudesta on
tehnyt sen, että keskitymme nyt pai-
kallisiin asiakkaisiin.
F-Musiikki Lappeenranta on avoinna
arkisin klo 10 – 18 ja lauantaisin klo
10 – 15. Joululle on annettu sen ver-
ran periksi, että parina sunnuntaina
ennen pyhiä ollaan auki. Aukioloai-
kojen lisääminen tai vapauttaminen
kokonaan ei Kovasen mukaan tuo ih-
misille lisää ostovoimaa ja on tarpee-
tonta. – Luuleeko joku oikeasti, et-
tä jos kaupat ovat enemmän auki, ih-
miset ostaisivat enemmän. Aukioloai-
kojen lisääminen vain jakaa ostokset
tasaisemmin, niin kuin kävi sunnun-
taiaukiolon kanssa, toteaa Jouni Ko-
vanen.
===================
F-Musiikki Oy on suurin suo-
malainen musiikkituotteiden
maahantuoja, tukku- ja vähit-
täiskauppias. F-Musiikki Oy:n
toiminnan edeltäjä Musiik-
ki Fazer perustettiin vuonna
1897. Tuotevalikoimaan kuu-
luvat maailman johtavien soi-
tinvalmistajien pianot, koske-
tinsoittimet, akustiset soitti-
met, bändisoittimet, pro au-
dio-tuotteet, mikserit, nuotit
sekä musiikkisoftware. Lisäksi
F-Musiikki on mukana kevyen
musiikin nuottien ja kirjojen
julkaisutoiminnassa sekä mu-
siikin kustannustoiminnassa.
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24
Powered by FlippingBook